|
Kenen kasvot?
(Julkaistu Vihreässä Langassa; tammikuussa 2008)
Miltä näyttävät työnantajan kasvot tänä päivänä? Ovatko ne perinteiset vanhan kunnon kapitalistin hieman turvonneet ja punaiset kasvot, jotka voi kuvitella sikarisavuisiin huoneisiin? Sellaiset kasvot, jotka SAK:n mainoskampanja eduskuntavaalien alla kuvasi.
Uudet työpaikat ovat viime vuosina syntyneet hoiva- ja hoitosektorille ja erityisesti palvelujen puolelle. Kaupan ala kasvaa huimaa vauhtia. Vähittäiskaupan liikevaihdon kasvu on ollut vuodesta 2000 nopeampaa Suomessa kuin EU-maissa keskimäärin. Työnantajan kasvot ovat tämän päivän Suomessa lähikaupan kauppiaan kasvot.
Tai ehkäpä sittenkin lähikauppiaan pomon kasvot. Kauppa on Suomessa poikkeuksellisen keskittynyttä. Kaksi suurinta päivittäistavarakaupan ryhmittymää muodostavat kumpikin melkein 40 % koko Suomen päivittäistavarakaupasta. Miltä näyttävät näiden kauppojen päättäjien kasvot?
Usein sanotaan, että kuluttaja on päättäjä. Mielestäni vastuu kuluttamisen ekologisista ja sosiaalisista seurauksista sysätään liian usein yksin kuluttajalle. Keskivertokuluttajalla ei ole joko aikaa tai kiinnostusta perehtyä kuluttamisensa seurauksiin. Seuraukset saattavat myös olla ristiriitaisia. Sitä kuvittelee tekevänsä ekoteon hankkimalla biopolttoainetta, kunnes kuulee että teon seurauksena Malesian metsät ovat uhattuina.
Kauppaketjulla on valtaa ja vastuuta kuluttamisen seurauksista. Lähikaupan pomon valta on itse asiassa rajoitettua. Paikallinen kauppias on tiukasti ketjunsa ohjaama. Hän voi poiketa paikallisesti ostamalla esimerkiksi lähileipomosta leipää. Mutta suurimman osan päätöksistä tekee päivittäistavarakaupan ketjua ja siellä sisäänostajat. Näiden kauppojen sisäänostajille onkin yllättävän paljon valtaa.
Herra se on kuitenkin herrallakin. Osuuskaupassa, S-ryhmässä, ylin päätöksentekoelin alueosuuskaupoissa on edustajisto. Tänä keväänä käydäänkin S-ryhmän alueosuuskauppojen edustajistojen vaalit. Vihreää muutosvoimaa tarvitaan. Itse ainakin aion olla mukana HOK-Elannon vaaleissa.
Miltä näyttävät työtä tekevien kasvot näissä kaupoissa? Koska kaupan toimiala työllistää koko ajan uusia ihmisiä, muuttuvat myös työntekijöiden kasvot. Kaupan alalla, jos jossain, tarvitaan erilaisuuden tai toisella sanalla sanoen moninaisuuden johtamisen taitoa.
Erilaisuuden vaalimisessa rekrytointi- ja henkilöstökäytännöillä on merkitystä. Maahanmuuttajien tietoinen rekrytointi tai vaikkapa vammaisten tuettu työllistäminen pitäisi olla aivan jokapäiväistä työnantajapolitiikkaa.
|