Kuka Elina? Mitä mitä mitä... Materiaalit Tule mukaan! Kalenterissa
 






Maahanmuuttajien työllistämiseen määräraha

(Talousarvioaloite 1.3.2006)

Helsingin väestönkasvu perustuu nyt jo osittain maahanmuuttajiin. Maahanmuutto myös lisääntyy lähivuosina ja kilpailu osaavasta työvoimasta kiihtyy. Työllistyminen ja työpaikka ovat avain siihen, että maahanmuuttaja pääsee kiinni yhteiskuntaan ja sen sääntöihin. Keski-Euroopan varoittavilta esimerkeiltä huonon kotoutumisen tuloksista vältytään vain, jos maahanmuuttajien työllistymiseen tartutaan ensi tilassa.

Helsingin kaupungin henkilöstöstrategiaan on kirjattu tavoite maahanmuuttajien työllistymisen edistämiseksi. Kaupungilla onkin suurena työnantajana suuri vastuu. Valmistelussa on myös maahanmuuttaja-ohjelma, johon on syytä nyt varautua taloudellisesti. Lisäksi esimerkiksi nuorisotoimen yksi painopistealue on maahanmuuttajatoiminnan vahvistaminen suunnittelukaudella.

hallintokunnat voivat hakea hankerahoitusta maahanmuuttajien työllistymistä tukeviin hankkeisiin. Tällaisia hankkeita voisivat olla esimerkiksi työntekijöiden aktiivinen rekrytoiminen erilaisista etnisistä taustoista, englanninkielisen ammatillisen koulutuksen lisääminen ja suomi toisena kielenä -opetuksen tehostaminen. Henkilöstökeskus voisi hankerahoituksella kouluttaa hallintokuntia maahanmuuttajien rekrytoinnin erityiskysymyksiin ja laillisuusnäkökulmiin.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että vuoden 2007 talousarvioon varataan 1 000 000 euron määräraha kaupunginhallituksen jaettavaksi hallintokuntien maahanmuuttajien työllistämistä edistäviin hankkeisiin.


Hei tutustu myös näihin!
Kalenterissa tänään >>
Tule mukaan Elinan kampanjaan >>
Ajankohtaiset keskustelut >>
Kysy Elinalta - Elina vastaa >>

Etusivulle | Yhteystiedot | Kerro | på Svenska | in English