|
Ilmaston muutos?
(Julkaistu Ilkka-lehdessä tammikuussa 2007)
Keskustelu ilmastonmuutoksesta kiihtyy. Mielenkiintoisia puheenvuoroja on alkanut pulpahdella julkiseen keskusteluun näin eduskuntavaalien alla. Mutta myös muut kuin poliitikot ovat avanneet suunsa.
Jorma Ollila, joka ei esittelyjä kaipaa, on kokenut ilmastoherätyksen. Ollila vaati viime viikolla valtioilta tiukkoja toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Ollilan logiikkakin osuu aivan oikeaan, toisin kuin monen muun ilmastonmuutoksella ratsastavan puhujan. Tärkeintä Ollilan mielestä on energiatehokkuus ja sen kaksinkertaistaminen.
Ainoa tapa pelastaa maailma on vähentää energian kulutusta. Tai käytännössä, Ollilan termein, kaksinkertaistaa energiatehokkuus. Nykyisellä määrällä energiaa pitää saada kaksinkertainen määrä aikaiseksi.
Minua suorastaan ällöttää heinäluomat ja muut, jotka perustelevat kuudetta ydinvoimalaa ilmastonmuutoksen torjunnalla. Uuden ydinvoimalan rakentaminen on kuin krapularyypyn antaminen alkoholistille. Energian kulutusta lisäämällä ei ilmastonmuutosta hillitä.
Ajattelun hiljainen muuttuminen näkyy Amerikoissa, joka kummallinen maa monellakin tapaa, mutta erityisesti ilmastonmuutoskysymyksessä. Muutoksen näkyvin ja tunnetuin saarnamies nykypäivänä on Al ”melkein USA:n presidentti” Gore. Hän kiertää ympäri maailmaa puhumassa ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamista uhista. Goren ristiretkestä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on tehty elokuvakin, Epämiellyttävä totuus.
Amerikan osavaltioista 12 on omaksunut käytännössä Kioton sopimuksen kaltaiset mekanismit, vaikka itse liittovaltio ei ole niin tehnytkään. Muutosta ennakoidaan jo maailmalla: The Economist oli sitä mieltä, että Yhdysvalloissa on tapahtumassa suuri mielipiteenmuutos suhtautumisessa ilmastonmuutokseen. Öljylobbareiden kauden jälkeen maa olisi siirtymässä vetovastuuseen koko maailman ilmastopolitiikassa. Lehden mukaan edes George W. Bush ei voi estää muutosta. Toivotan mitä parhainta menestystä Yhdysvalloille siirtymisessä hiilivaunusta veturiin.
Keskustalaistaustainen Ajatuspaja e2 julkaisi tutkimuksen suomalaisten asenteista ilmastonmuutosta kohtaan. Sen mukaan suomalaiset ovat siitä kovin huolissaan. 65 prosenttia vastaajista luonnehti ilmastonmuutosta jopa vakavimmaksi ihmiskunnan koskaan kohtaamaksi ympäristöongelmaksi. Erityisesti suomalaiset patistavat poliitikkoja toimiin sen hillitsemiseksi, mutta myös kehittyvien maiden ratkaisuille ja Yhdysvaltain toimille annetaan paljon painoarvoa.
Huolestuttavan vähän, vain noin 40 prosenttia suomalaisista pitää yksittäisten kansalaisten valintoja tärkeinä tai ratkaisevan tärkeinä ilmasto-ongelman ratkaisemisessa. Tärkeitä keinoja, joilla yksittäinen ihminen voi vaikuttaa, nousee kuitenkin tutkimuksessa esille. Lähes 90 prosenttia otti esille ympäristöystävälliset tuotteet, autoilun vähentämisen ja joukkoliikenteen suosimisen, kierrättämisen, liikkumisen jalan tai polkupyörällä sekä jätteiden lajittelun. Lähes yhdeksän kymmenestä piti ilmastonmuutoksesta kertomista muille ja opettamista lapsille erittäin tai melko hyödyllisenä.
Raportin pohdinta ja Ollilan puheet antavat aihetta ajatteluun. Tähän asti keskustelu on vellonut sen ympärille, miten uutta energiaa tuotetaan kasvavaan tarpeeseen. Nyt on tosiaan aika ryhtyä miettimään, miten kulutusta ja sen kasvua rajoitetaan. Maapallo ei enää odota.
|