Paaviksi paavin paikalle

(Julkaistu Ilkka-lehdessä maaliskuussa 2005

Paaveissa on ollut enemmän naisia kuin Ilkan päätoimittajana: historiakirjoituksen mukaan yksi nainen valepuvussa toimi paavina 800-luvulla.

Paaviksi voidaan valita periaatteessa kuka tahansa, jos sattuu olemaan kastettu, oikeauskoinen katolinen mies. Viimeisen kuudensadan vuoden aikana valinta on aina osunut kardinaaliin ja yleensä vieläpä italialaiseen. Dominikaaniteologi Martinus Troppaulaisen 1270-luvulla kirjoittaman historiateoksen mukaan vuonna 855 kuollutta paavia seurasi kuitenkin nainen, paavi Johanna eli Johannes Anglicus. Sukupuolensa vuoksi häntä ei löydy pyhien paavien luettelosta.

Mainzista kotoisin oleva Johanna naamioitui mieheksi seuratakseen rakastajaansa tämän lähtiessä opiskelemaan Ateenaan. Miehenä oleminen olikin yllättävän mukavaa ja se avasi Johannalle tiet tieteen pariin ja opintoihin. Johanna menestyikin erilaisten tieteiden opinnoissaan aivan ylivertaisesti. Hän siirtyikin pian Roomaan opettamaan latinaa, dialektiikkaa ja grammatiikkaa. Hän toimi myös paavin kuurian virkamiehenä. Johannan oppineisuutta arvostettiin niin suuresti, että hänet valittiin yksimielisesti seuraavaksi paaviksi.

Paavina ollessaan Johannes Anglicus tuli raskaaksi. Hän synnytti matkalla Pietarinkirkolta kohti Lateraanikirkkoa ja hänet on haudattu sille sijalle. Legendan mukaan petoksesta raivostuneet kansanjoukot kivittivät hänet kuoliaaksi. Vieläkin paavit välttävät tätä tietä tapahtuneen johdosta. Historiakirjoituksen mukaan paavi Johannes Anglicus ehti hallita vähän yli kaksi vuotta.

KuKeskiajalla Martinus Troppaulaisen kertomusta ei asetettu kyseenalaiseksi, vaikka sen todenmukaisuutta epäiltiinkin. Päinvastoin, tarinaa mehevöitettiin yksityiskohdilla. Johanna löysi tiensä myös paavien viralliseen elämäkerrastoon, jonka Bartolomeo Platina kirjoitti vuonna 1475. Vasta 1600 - luvulla ranskalainen protestantti David Blondel osoitti tarinaksi saduksi. Itse asiassa naisten lukumäärä Ilkan päätoimittajina ja paaveina on siis sama: ei yhtään

Paavi Johannan tarina koskettaa edelleenkin ajankohtaista aihetta naisen paikasta kirkossa. Tutkijoiden mukaan alkukirkossa naisten toimintaan suhtauduttiin ilmeisen myönteisesti. Vasta paikkansa vakiinnutettuaan kirkko omaksui kielteisen kannan naisiin virassa. Vielä 1000-luvulla naisia oli joissakin alemmissa viroissa, mutta sen jälkeen niistäkin tuli miesten yksinoikeus. Paavi Johannan tarina oli osaltaan propagandaa: katsokaa kuinka voi käydä, jos nainen valitaan kirkolliseen virkaan. Lapset ja perhe ja synnyttäminen ovat kovin yksityisiä asioita, miten ne ovat sovitettavissa julkiseen virkaan?

Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden 1986. Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi maaliskuussa 1988. Kirkon piirissä toimii edelleen miespappeja, jotka eivät suostu tekemään töitä naispapin kanssa. Päätöstä tehtäessä arveltiin, että "luonnollinen poistuma" hoitaa naispappeuden vastustajat ajan kanssa. Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut mikään sukupolvikysymys, vaan pieni osa teologian miesopiskelijoista lukeutuu edelleen vastustajiin. Olisikohan kirkon aika ottaa jyrkempi kanta kysymykseen ja panna naispappien kanssa työskentelemästä kieltäytyneet viralta?