Kulttuurilla kukoistukseen

(Julkaistu Ilkka-lehdessä kesäkuussa 2007)

Bilbao on suunnilleen Helsingin kokoinen kaupunki Pohjois-Espanjassa. Siinä missä lama koetteli pahoin Suomea, koki Bilbao todellisen romahduksen. Vielä kymmenen vuotta sitten kaupunkia halkovan joen rannat olivat raskaan teollisuuden hallussa.

Bilbaon kaupungin johtajat ovat sen itse todenneet: kaupungin elinkeinorakenne oli pelkästään raskaan teollisuuden varassa. Metalliteollisuuden ja laivanrakennuksen romahtaessa, romahti koko kaupunki. Seurasi massiivisia talousvaikeuksia, tyhjentyviä teollisuuskiinteistöjä ja lakkoilevia ihmisiä.

Voin vain kuvitella, mitä kaupungin isien ja äitien kokouspöydissä keskusteltiin tuohon aikaan. Mikä pelastaisi tämän kaupungin ahdingolta? Mikä olisi tulevaisuuden talouden kivijalka?

En tiedä, saiko uhkarohkea ajatus muotonsa yhden vai useamman ihmisen päässä. Varmaa vain on, että muutama rohkea ihminen lähti toteuttamaan uutta kaupunkisuunnitelmaa, jonka perustaksi asetettiin kulttuuri ja turismi.

Kaupunkia halkova Nervión-joki oli tuohon aikaan yksi maailman saastuneimmista. Sen kalakanta oli olematon ja ympäristön maat olivat teollisuuden hallussa. Laman seurauksena teollisuuslaitokset olivat kuitenkin jääneet kaupungille huomattavaan verovelkaan. Noiden verovelkojen vastineeksi kaupunki sai joen rantojen maat itselleen.

Osittain kaupungin nousu ja kymmenen vuoden menestystarina perustuu tälle tosiasialle. Edullisesti hankitulle maalle, jolle rakentaa uutta kaupunkia.

Ensitöiksi kaupunki siirsi joen rannalla olleen sataman kauemmaksi joen suistoon, merelle. Samalla siirrettiin sen rannoilla kulkenut junarata. Kymmenessä vuodessa kaupunki on rakentanut raitiovaunulinjan, metron ja koko kaupungin ytimessä olevan joen rannat.

Bilbao onnistui tekemään kaksi strategisesti järkevää siirtoa. Näistä ensimmäinen oli vähemmän uhkarohkea teko eli metron rakentaminen. Bilbao on Baskimaan itsehallintoalueen suurin kaupunki ja maakunnan pääkaupunki. Sen menneisyys seudun kanssa on riitaisa. Seudullisen metron rakentaminen oli kuitenkin kaupungin johtajien mukaan se kriittinen tekijä, joka yhdisti kaupungin ja lähiseudut yhdeksi työssäkäyntialueeksi. Metron mukanaan tuoma yhteisön tuntu on ollut edellytys kaupungin kukoistukselle.

Toinen päätös olikin sitten jo hieman uhkarohkeampi. Tuohon aikaan Guggenheim-säätiö etsi museolle sijoituspaikkaa Euroopasta. Hankkeeseen liittyvien kustannusten takia moni kaupunki torjui taidemuseon tulon. Bilbao sen sijaan suostui. Museon rakentaminen oli kallis projekti, johon liittyi myös säätiölle maksettava korvaus nimen käytöstä.

Tänä päivänä Guggenheim-museo on Bilbaon vetonaula, syy miksi melkein miljoona turistia vuodessa tulee kaupunkiin. Se on kuin finni keskellä kaupunkia, tuo arkkitehti Frank Gehryn toteuttama uskomaton laitos. Museon investointi maksoi itsensä takaisin kolmessa vuodessa. Kuka olisi uskonut?

Museo on ollut se vipu, jolla Bilbaon maine kulttuurikaupunkina on syntynyt. Se ei kuitenkaan ole ollut loppupiste. Kaupunkisuunnittelullisesti viisaiden päätösten seurauksena kaupunki on pullollaan erilaisten maailmankuulujen arkkitehtien teoksia. Uusia hankkeita syntyy koko ajan. Kaupungin joki on kunnostettu, siinä on elämää ja kalakanta on elpynyt. Kymmenessä vuodessa ei varmasti paikata vuosisataisen teollisuuden päästöjen aiheuttamia tuhoja, mutta paljon on saatu aikaan. Joen rannat on varattu kaupunkilaisille ja matkailijoille, ihmisille, kävelykaduille ja puistoille.

Ihailtavaa rohkeutta.