Jääkö vanhemmuus nykynuorelta vain haaveeksi?

(Alustus Väestöliiton perhepoliittisen ohjelman käynnistysseminaarissa: Tavoitteena perheystävällinen Suomi)

Ihmisten valinnoissa on havaittavissa polarisoitumista: yhä enemmän on valittua tai tahatonta lapsettomuutta ja toisaalta suuria perheitä. Suomi lähestyy muita Euroopan maita lapsettomuuden osalta, lapsettomien naisten osuuden ennustetaan nousevan 15 prosentista 20:een. Lisäksi toiveiden ja todellisuuden välillä on kuilu: tutkimusten mukaan suomalaiset haluaisivat enemmän lapsia, kun mitä heille syntyy. Tarkoittaako tämä sitä, ettei työuraa ja perheuraa voikaan yhdistää? Jääkö vanhemmuus nykynuorelta vain haaveeksi?

Nuorten ääni ei päätöksenteossa juuri kuulu. Tapa elää on muuttunut, mutta yhteiskunnan rakenteet eivät. Elämä ei enää koostu selvästä putkesta, kuten aikaisemmin: opinnot, perhe, vakituinen työ ja sitten eläkkeelle. Sellaiselle elämälle yhteiskunnan rakenteet on suunniteltu: pitkille työsuhteille, varmuudelle ja ennakoitavuudelle. Rakenteet eivät tunnista pätkätöitä, osa-aikayrittäjyyttä, satunnaista työttömyyttä tai töiden välissä olemista, kansalaisosallistumisen halua tai vaikkapa tarvetta jatkuvaan osaamisen päivitykseen. Sillä nykyisin jokainen rakentaa elämänsä kokonaisuuden palasista omaksi kokonaisuudekseen.

Olemassa olevat ilmiöt: yhteiskunnan työkeskeisyys

Työ on kansalaisuuden mitta, työhön osallistumiselle rakennetaan kansantaloutemme ja naisliike on vuosikymmeniä taistellut sen puolesta, että naisilla olisi oikeus työhön. Työn tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että työn merkitys tulee vähenemään, se väistyy ihmisen identiteetin keskiöstä. Tulevaisuudessa et ole ensisijaisesti sitä, mitä teet työksesi. Mitä jos työkeskeinen kulttuurimme murtuukin? Se asettaa valtavan haasteen yhteiskuntapolitiikalle. Toiset työn tutkijat tosin ovat sitä mieltä, että työn tekemisen imu vain vahvistuu. Kummat tutkijat ovat oikeassa vai näemmekö kahdensuuntaista kehitystä?

"Nykynuorten" todellisuus rakentuu pätkistä. Suuri osa niistä, jotka nyt siirtyvät työelämään, eivät ole koskaan olleet vakinaisessa työsuhteessa, ja tuskin tulevat koskaan sellaista saamaankaan. Tämä ilmiö - prekarisaatio - ei koske vain yhtä alaa tai yhtä maanosaa. Akateemisesti koulutetut ja peruskoulusta lehdenjakajiksi siirtyneet, IT-alalla ja siivousalalla työskentelevät, ovat tässä suhteessa samassa tilanteessa, osa prekariaattia. Työn ja tuotannon uudet muodot eivät katso aikaa eivätkä työpaikkaa. Kysymys on myös työhön motivoitumisesta, joka muuttuu omaehtoiseksi. Prekariaatti koostuu joustavista ja epävarmuudessa elävistä työvoiman kerroksista.

Prekariaatti terminä kätkee taakseen laajan prosessin, jossa yhdistyy mm. työsuhteiden luonteen muuttuminen, työajan ja -paikan liukuminen, työn henkilöityminen, joustovaatimusten kasvu ja palkattoman ja palkallisen työn rajan hämärtyminen. Keskustelussa ja hallinnossa prekariaatin työ ja elämäntilanne on määritelty "epätyypilliseksi". Suurin ongelma prekariaatin arjessa ei ole vain työsuhteen laatu vaan se, että kaikki muut yhteiskunnan rakenteet on suunniteltu pitkille työsuhteille. Tässä kohtaa siis pienempien ikäluokkien elämän todellisuus ja yhteiskunnan rakenteet törmäävät. Vallitsevat rakenteet, kuten työttömyysturva, eläkeratkaisut tai vaikkapa äitiyspäiväraha on luotu yhteiskuntaan, jossa työsuhteet ovat pitkiä ja pysyviä. Tällä on epätoivottavia kannustinvaikutuksia.

Eriytyneet elämänpolut ja moninaiset perheet.

Yhteiskuntapolitiikkamme yrittää tukea perheen perustamista ja lapsiperheitä. Haastetta riittää, sillä nykymaailmassa elämänpolut ovat niin eriytyneitä, ettei ole olemassa keskivertoihmistä tai keskiarvoperhettä, jolle politiikkaa olisi helppo suunnitella. Göran Therbornin mukaan koskaan ei ole ollut olemassakaan ns. perinteistä ydinperhettä. Perhemuodot ovat nykyään mitä moninaisimpia: on yksinhuoltajia, uusperheitä, avoliittoja, valittua lapsettomuutta, monen sukupolven perheitä, eronneita ja perheitä, jossa puolisot ovat samaa sukupuolta tai jossa puolisot ovat hyvin eri-ikäisiä. Millainen on suomalainen perhekäsitys tänä päivänä?

Pitkittynyt nuoruusikä

Suomalainen nuori itsenäistyy varhain, lähtee kotoaan aikaisin. Kuitenkin aikuistumista ja elämän vakiinnuttamista lykätään entistä myöhempään, nykyisin noin kolmikymppiseksi. Onko kyse aikuistumisen pelosta? Olemme onnistuneet luomaan aikuisuuden myytin: aikuisuus merkitsee vakavoitumista, jämähtämistä, turhautumista. Todellisuudessa aikuisuus on vain vastuun ottamista itsestä ja muista, jota monet nuoret tekevätkin. Opiskeluajassa viivytään, mietitään pidempään omaa paikkaa maailmassa, elämänarvoja. Yhteiskunnan talouskeskeiset tehokkuusvaatimukset vaatisivat kuitenkin putkiajattelua, koko ajan pitäisi tietää mitä on tekemässä ja toimia nopeasti, hyödyttää yhteiskuntaa. Onko talous elämää vai elämä taloutta varten? Elämänpolun etsintä on jokaisen oikeus ja tehtävä.

Naisten vika

Koulutetut kolmikymppiset naiset asetetaan epäreiluun tilanteeseen. Juuri kun käynnissä pitäisi olla työuran tärkein rakennusvaihe, alkaa biologinen kello herätellä todellisuuteen. Nuoret naiset on koulutettu olemaan rationaalisia ja uskomaan tilastoihin. Esimerkiksi on suurempi todennäköisyys tilastollisesti joutua työttömäksi äitiysvapaiden jälkeen, ellei ole työtä mihin palata. Nuoret naiset joutuvat helposti poissulkemisen kierteeseen, joka johtaa siihen, ettei oikeaa hetkeä perustaa perhe ja saada lapsia tule koskaan. Olisi hyvä, että opinnot olisivat päätöksessä, vakituinen työ helpottaisi työhön paluuta, asunto pitäisi olla ja parisuhdekin auttaisi perheen perustamista. Kyseessä on myös voimakas elämänhallinnan halu. Vanhemmuus aiheuttaa suunniteltuun elämään suuren hyppäyksen, epäjatkuvuuskohdan. Se muuttaa elämän kulun täysin.

Miesten vika

Täydellinen elämän epäjatkuvuuskohta pätee miehiinkin. Perheen perustaminen ei välttämättä merkitse niin suurta hyppäystä työurassa, mutta henkisessä arvopohjassa kylläkin. Avioliittomarkkinoilla on havaittavissa nuorten miesten Peter Pan -ilmiö: aikuiseksi kasvamista lykätään niin pitkälle kuin mahdollista, nuoret miehet "eivät ole valmiita isäksi". Tästä syystä nuorten naisten voi olla vaikeaa löytää sopivaa isä-ehdokasta ajoissa. Yhteiskunnan työkeskeisyyden mahdollinen murtuminen haastaa miehet: ottaisiko perhe enemmän sijaa myös heidän elämässään pian? Mitkä ovat miesten oikeudet perheeseen?

Ilmiöt herättävät kysymyksiä

Mikä yhtälön ratkaisisi? Vastaus riippuu siitä, onko perimmäinen ongelma arvoissa tai niiden puutteessa, työmarkkinoissa, avioliittomarkkinoissa vaiko yhteiskuntamme työkeskeisyydessä. Vaiko onko ongelmaa laisinkaan? Kyse on myös ihmisen oikeudesta valita ja luonnon tavasta tasapainottaa väestöräjähdystä maapallollamme. Tärkeää olisi ihmisten omien valintojen tukeminen ja mahdollistaminen, henkisten ja materiaalisten esteiden poistaminen elämänvalintojen tieltä.

Muutamia ratkaisuehdotuksia

Opintojen ja perheen yhteensovittamista kannattaisi helpottaa nuorten ihmisten kohdalla. Äitiyspäivärahan kehittäminen, opintotuen lapsikorotuksen palauttaminen, asumisen tukeminen ja joustavat opintolainan takaisinmaksujärjestelmät ovat keinoja. Lisäksi opintojen järjestämiseltä vaaditaan joustavuutta. Myös käytännön elämää helpottavia toimia tarvittaisiin: lyhytaikaisen päivähoidon saaminen luentojen ajaksi ei onnistu kunnallisen päivähoidon piirissä.

Määräaikaisten työsuhteiden aiheuttama elämän epävarmuus pakottaa monen kohdalla siirtämään perheen perustamista. Määräaikaiset työsuhteet ovat kaikesta keskustelusta huolimatta vain lisääntyneet viime vuosina, näyttäisi siltä, että ne ovat tulleet jäädäkseen. Jos näin on, sosiaaliturvarakenteet on uudistettava vastaamaan todellisuutta. Pitäisikö esimerkiksi vanhempainetuuksien taso irrottaa henkilön työhistoriasta?

Työpaikoilta kaivataan joustavuutta muun elämän tarpeisiin. Joustavat, räätälöidyt työaika- ja työjärjestelyt toimivat parhaassa tapauksessa sekä työntekijän että tuotannon eduksi. Paluu vanhempainvapailta työhön on tärkeä motivoinnin hetki. Työn ja perheen tasapainoinen yhteensovittaminen voi toteutua työpaikoilla mm. erilaisuutta arvostavassa johtamiskulttuurissa, hyvässä henkilöstöpolitiikassa ja urakehitystä tukevissa ratkaisuissa. Työkulttuurin pitäisi olla neutraali perhetilanteille, sillä lapsettomuuden tai perheellisyyden ei pitäisi merkitä mitään työnantajan, rekrytoinnin tai uralla etenemisen kannalta.

Elämänkaariajattelua kaivataan politiikan suunnitteluun. Erityisesti julkisen sektorin hallinnon rajojen ylittäminen on ainoa tapa ottaa ihmisen elämän koko kaari hallinnon suunnittelussa huomioon. Työn ja muun elämän yhteensovittamisen pulmat eivät koske vain pienten lasten perheitä, vaan ihmisellä on erilaisia hoitovelvollisuuksia eri elämänvaiheissa. Ikääntyvistä vanhemmista tai omasta kumppanista huolehtiminen on yleistä. Esimerkiksi vuonna 2003 työssäolevista 45-64 -vuotiaista miehistä noin viidennes ja naisista neljännes ilmoitti Työ ja terveys 2003 -haastattelussa huolehtivansa työn ulkopuolella toisesta henkilöstä, joka tarvitsee apua korkean iän, sairauden tai vamman vuoksi.

Erilaisten elämäntilanteiden, moninaisten perheiden ja erilaistuneiden elämänpolkujen takia sosiaalipolitiikalta ja perhepolitiikalta kaivataan joustavuutta. Keskimääräistä standardielämää ei ole olemassakaan. Palveluihin, kuten esimerkiksi pienten lasten ja vanhusten hoitojärjestelyihin kaivataan vaihtoehtoja ja räätälöinnin mahdollisuutta.

Arvokeskustelua tarvittaisiin. Suorittamisyhteiskunta on saanut nuoret uskomaan, että on olemassa täydellinen tapa elää. Ihmisen elämän inhimillisyyden osoittaminen ja täydellisyyden myytin rikkominen auttaisivat valitsemaan ehkä toisin - ennenkin lapsia on saatu epävarmaan tilanteeseen. Sekä naisilla että miehillä pitäisi olla yhtäläinen oikeus työhön ja perheeseen sekä muuhunkin elämään.