Jos olisin mies

(Julkaistu Ilkka-lehdessä marraskuussa 2004)

Tasa-arvosta keskustellaan yleensä naisten ehdoilla. Jos olisin mies, tämän minä haluaisin sanoa.

”Antakaa minunkin jäädä kotiin. Rakastan perhettäni, olen kyllästynyt ja väsynyt töihini ja haluaisin olla lasten kanssa kotona vaikkapa vuoden. Työpaikalla katsottiin todella pahasti, kun ilmoitin jääväni vanhempainlomalle. ”

Vanhempainvapaita on koko sen olemassaolon aikana pitänyt vain muutama prosentti isistä, toteaa Stakesin viime viikolla julkistama tutkimus työn ja perheen yhdistämisen arjesta. Tärkeimpiä esteitä ovat taloudelliset syyt ja työesteet. Perheen talouden kannalta tuntuu usein järkevältä, että pienempipalkkaisena vanhempana äiti jää kotiin. Suomalaiset ovatkin varsin yksimielisiä siitä, että naisten ja miesten työnantajien tulisi vastata yhtä suuressa määrin perheen perustamisesta aiheutuvista työnantajakustannuksista. Myös palkkaeroista halutaan päästä eroon. Näin toteaa sosiaali- ja terveysministeriön uusin tasa-arvobarometri.

Stakesin tutkimissa perheissä koettiin, että äidillä on ensisijainen oikeus jäädä kotiin. Halukkuutta miehillä olisi varmasti enemmänkin, mutta usein liian vähän tietoa oikeudestaan käyttää vapaita. Eri vaihtoehdoista myös keskustellaan perheissä vähän. Isien halukkuus olla osa perheen arkea näkyy esimerkiksi siten, että pienten lasten isien tekemät ylityötunnit ovat viime vuosina vähentyneet.

”Minun tapani tehdä ruokaa ja siivota on aivan yhtä oikea kuin sinunkin. Vaikka siniset kupit ovat aina olleet vasemmassa kaapissa, tarvitsevat nekin vähän vaihtelua ja löytyvät varmasti oikeanpuoleisesta kaapista. Minun tekemäni ruoka ei maistu sinun tekemältäsi, koska se on minun tekemääni.”

Koti on aina ollut naisen valtakunta. Lapsuudenkodissa opitut käden taidot asettavat naisen etulyöntiasemaan kotitöiden järjestämisessä. Monessa kodissa poikia ei edes päästetä keittiöön ja pölyjen pyyhkimisen sijaan opetetaan vaihtamaan sulake. Naiselle syntyy pakostakin oma järjestys, tapa tehdä asioita. Miehillä on aivan yhtä suuri oikeus leipoa pullaa!

”Olemme olleet yhdessä jo viisitoista vuotta. Puolisoni haluaisi lapsia ja minäkin alan kypsyä ajatukselle omasta perheestä. Olisi hienoa nähdä lasten kasvavan ja oppivan ja onhan niistä vanhuudenkin turvaa. Ongelma on, ettemme voi saada lapsia. Emme voi myöskään adoptoida, koska puolisoni nimi on Ville.”

Perhemuodot ovat nykyään mitä moninaisimpia: on yksinhuoltajia, uusperheitä, avoliittoja, valittua lapsettomuutta, monen sukupolven perheitä, eronneita ja perheitä, jossa puolisot ovat samaa sukupuolta. Keskimääräistä standardiperhettä ei ole olemassa, jos on koskaan ollutkaan. Keskustelu ”normaalista ydinperheestä” ainoana oikeana elämisen muotona loukkaa monia. Tärkeintä on, että lapsella on rakastava perhe, ei se mitä sukupuolta vanhemmat edustavat.

Kestävä tasa-arvo ei synny siten, että vuosikymmeniä jatkuneen äitien syyllistämisen jälkeen syyllistetään isät. Miesten ja naisten tasa-arvopulmat perheen ja työn suhteen ovat erilaisia, mutta yhtä kaikki molemmilla on ongelmia. Esimerkiksi huoltajuuskiistoissa lapset määrätään pääsääntöisesti äidille. Voikin kysyä, millaiset ovat oikeastaan isän oikeudet? Toisaalta joka toinen viikko yksi suomalainen nainen kuolee lähisuhteessa tapahtuvan väkivallan uhrina. Se on vakava loukkaus ihmisoikeuksia kohtaan.

Minulle tasa-arvo tarkoittaa samoja oikeuksia ja velvollisuuksia molemmille sukupuolille. Tasa-arvo on myös oikeutta olla juuri sellainen kuin haluaa, ilman oman sukupuolen asettamia rajoituksia.