Miltä näyttäisi meidän maailmamme?

Valtiolla ei ole enää kontrollia siihen, miten ihminen järjestää elämänsä. Jokainen valitsee oman elämänpolkunsa, rakentaa sen haluamistaan palasista. On helpottavaa, ettei tarvitse turtua valmiisiin kaavoihin, elää muiden asettamien oletusarvojen mukaan. Me valitsemme, mutta me otamme omat riskimme. Yksilö itse, hänen perheensä, yritykset, yhteisöt, kolmas sektori, kansalaisjärjestöt – yhteiskunnassa on monenlaisia toimijoita.

Ainoa tapa saada politiikka taas henkiin on elvyttää se keskustelemaan aidosti nykyisen suomalaisen ja eurooppalaisen yhteiskunnan kanssa. Suurten ikäluokkien elämä on ollut suoraviivaista: opinnot, valmistuminen, perhe, työ ja kohta eläke. Pienten ikäpolvien elämä ei ole. Näiden kahden maailman välillä on ammottava kuilu. Paljon on muuttunut, mutta eurooppalaisen yhteiskuntamme rakenteet eivät. Sosiaaliturva, työttömyysturva, palvelut, eläkkeet - ne on suunniteltu pitkille, yhtenäisille työurille ja yksinkertaisiin elämäntilanteisiin. Ne eivät ymmärrä osa-aikayrittäjyyttä, vaihtuvien työsuhteiden väliin syntyviä kapeikkoja, perheen perustamista ilman vakituista virkaa, sapattivapaita, jatkuvan opiskelun tarvetta. Tilanteita, joissa riskiä kantamaan tarvitsisi hetkeksi yhteiskunnan apua.

Opintoaika ei ole pelkästään luentosalin penkkejä vaan töitä, järjestötoimia, uusia ystäviä. Työurakaan ei ole valmiiksi kiveen hakattu. Ammattia vaihtamalla voi löytää sen tehtävän, joka tuntuu mielekkäältä ja omien arvojen mukaiselta. Työvälineet ovat korvien välissä ja sormien päissä: alati lisääntyvän tiedon hallintaa, yhdistämistä, uuden luomista, asiansa ainutlaatuista osaamista.

Uudessa maailmassa tarvitaan myös uusia kilpailukeinoja. Suomen kilpailukyky ei enää synny perinteisen savupiipputeollisuuden tukemisesta, vaan sosiaalisista innovaatioista. Kiinalaisten kanssa emme pärjää kustannuksissa emmekä insinöörien määrässä, mutta uuden luomisessa olemme hyviä. Tuotannon uusi suunta on immateriaaliset arvot: luovuus, elämykset, tunnelmat, vastuu - brändit.

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole mikään etukäteen päätetty rakennussuunnitelma vaan sarja yksittäisiä poliittisia valintoja. Lienee aika tunnustaa, että rakennelma on raskas, monimutkainen ja byrokraattinen – eikä vastaa nykymaailman tarpeisiin. Eurooppalaiset muutokset – liikkuvuus, verokilpailu, palvelukaupan vapauttaminen – haastavat meidätkin uudistuksiin.

Ikä on mielentila. Tänään päätöksiä tekevät mieleltään keski-ikäiset. Heidän maailmansa on tällainen. Miltä näyttäisi meidän maailmamme?