|
Valtiotieteilijöiden Moisio: vuorotteluvapaata jatkettava
(Tiedote 1.2.2007)
Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton puheenjohtaja Elina Moisio tervehtii ilolla Taloussanomien uutista vuorotteluvapaajärjestelmän jatkamisesta.
"Vuorotteluvapaa tarjoaa monelle tarpeeseen tulevan tauon työelämän oravanpyörästä”, Moisio toteaa. ”Vuorotteluvapaa auttaa työn ja perhe-elämän yhdistämistä. Nykyään moni työntekijä huolehtii työnsä ohella ikääntyvistä vanhemmistaan tai puolisostaan.”, hän jatkaa, ” työn ja muun elämän yhdistämistä ei ole syytä millään tapaa vaikeuttaa.” Erityisen tärkeää vuorotteluvapaa on asiantuntijatyötä tekeville ja johtajille.
Vuorotteluvapaan rahoituksesta on syntynyt kiista, sillä työnantajat haluaisivat alentaa maksuosuuttaan. Moision mielestä tämä on kovin lyhytnäköistä: ”työssään jaksava, levännyt työntekijä on tuottavampi ja tehokkaampi.”
Taloussanomien tietojen mukaan työmarkkinaosapuolet ovat vuorotteluvapaan jatkosta yksimielisiä, kunhan rahoituskiista saadaan ratkaistuksi. Järjestelmä otettiin käyttöön 1995, vapaa kestää 90 päivästä 359 päivään ja korvaus on 70 – 80 prosenttia. Vuorotteluvapaasta on voimassa määräaikaislaki. Se tuli voimaan 2003 ja on voimassa tämän vuoden loppuun asti. Työnantaja palkkaa vapaalle lähtevän tilalle nuoren, pitkäaikaistyöttömän tai juuri ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittaneen henkilön.
Lisätietoja:
Elina Moisio
Elina.Moisio@vihreat.fi
045 633 5245
www.elinamoisio.fi
|