Kuka Elina? Mitä mitä mitä... Materiaalit Tule mukaan! Kalenterissa
 






Vihreä vuosi valtuutettuna 2005

Ensimmäinen vuosi kaupunkipolitiikassa sujui totisesti siivillä. Alkuvuoden opettelun ja hapuilun jälkeen rutiinit löytyivät. Kyky erottaa olennaiset asiat joka perjantai saapuvasta metrisestä paperipinosta syntyi ajan kanssa.

Kaupunginvaltuustossa päätettiin tänä vuonna monesta vihreästä asiasta, kuten Helsingin ekologisen kestävyyden ohjelmasta sekä joukkoliikenteen kehittämislinjauksista aina vuodelle 2012 asti. Lisäksi keskusteltiin mm. asunto-ohjelmasta lähetekeskusteluna sekä Palmian avaamisesta kilpailulle. Palmia nostatti laineita valtuustoryhmässä, jonka enemmistö päätyi pienen siivun kilpailuttamista kannattamaan. Valitsipa valtuusto uuden kaupunginjohtajankin keväällä. Vihreässä ryhmässä tehtiin muitakin tärkeitä linjauksia tulevaisuutta ajatellen, mm. lähiviherympäristöjen säilyttämisen puolesta.

Valtuuston kokoustunnit

Valtuustotyöskentelyssä pidin itse antoisampana osallistumista talousarvion valmisteluun vuodelle 2006. Jo raamineuvotteluissa sekä tietenkin itse talousarvioneuvotteluissa vihreiden tärkeäksi kokemat asiat todellakin edistyivät. Valtuustoryhmät lisäsivät neuvotteluissaan vähän yli 15 miljoonaa euroa mm. lasten päivähoitoon, lapsiperheiden palveluihin, vanhuksille, asunnottomille ja tietenkin - joukkoliikenteen tariffitukeen.

Pidin Vihreän ryhmän ryhmäpuheen Helsingin tilinpäätöksestä ja tarkastuslautakunnan kertomuksesta kesän 2005 korvalla. Ryhmän avustuksella valmisteltu ryhmäpuhe käsitteli mm. kunnan ja valtion suhdetta, laadun valvontaa kaupunkikonsernissa ja tavoitteiden saavuttamista otsikolla "Talous on väline, ei päämäärä".

Langattomat yhteydet Helsingissä

Tein alkuvuodesta talousarvioaloitteen langattomien verkkoyhteyksien kehittämisestä kaupungissa. Annetun vastauksen sekä talousarvioon lisättyjen määrärahojen perusteella asia eteneekin kohtuullista vauhtia. Tässä kysymyksessä Helsinki on totisesti muuta maata pahasti jäljessä.

Adoptioasioissa aktiivisuutta

Toinen asia, johon paneuduin erityisellä innolla vuoden mittaan, oli adoptiovanhempien kysymykset. Oikeaan aikaan ajoitettu kyselytuntikysymys nosti sosiaalitoimen kansainvälisen adoptiotoiminnan keskusteluun ja lopulta myös sosiaalilautakunta päätyi sille kannalle, että palvelua on jatkettava

Lisäksi tein valtuustoaloitteen siitä, että Helsingin kaupungin työntekijöillä tulisi adoptoidessaan olla oikeus samaan vanhempainvapaaseen eli 72 arkipäivään kuin biologisellakin vanhemmalla. Tällä hetkellä heillä on oikeus 48 arkipäivään. Aloitteeseeni vastattiin, että 48 arkipäivää riittää. Ehdotin valtuustossa asian palauttamista ja puheenjohtajan äänen ratkaistessa (41-41) asiaa ei palautettu valmisteluun.

Kaupunginhallituksen varajäsenenä

Eritoten olen nauttinut kaupunginhallituksen varajäsenenä toimimisesta sekä vihreän valtuustoryhmän II varapuheenjohtajana olemisesta. Kaupunginhallitusryhmämme kokouksissa saa erinomaisen kuvan koko kaupungin kokonaisuudesta ja toiminnasta, valta ja vastuusuhteista. Kaupunginhallituksen kokouksissa sain olla paikalla sopivan paljon.

Kiinteistölautakunnassa asioita vaikka muille jakaa.

Kiinteistölautakunnassa keskusteltiin ja päätettiin muiden muassa keskustan huoltotunnelisuunnitelmista, Jätkäsaaren osayleiskaavan toteutumisesta, sisäisten vuokrien tilanteesta, viraston tilastrategiasta, tonttien varauksista, Stop Töhryille -hankkeesta ja Eiranrannan rakentamisesta, muiden muassa. Syksyn lopussa tonttien varaukset siirrettiin päätettäväksi kaupunginhallitukselle lautakunnalta. Tämä oli mielestäni hyvä päätös, sillä hallituksen on kyettävä koko kaupungin kokonaisnäkemyksellään ohjaamaan mm. asunto-ohjelman toteutumista. Lautakunta edelleen valmistelee päätökset.

Alhonpohjiakin oli

Joskus, kun tulin perjantaina kotiin, en saanut ulko-ovea auki postin tuoman paperipinon takia. Silloin välillä mietitytti vähän, mikäkö järki tässä hommassa on. Tähänkö aion käyttää taas ison osan viikonlopustani. Motivaatio löytyy yleensä kyllä, kunhan papereihin tarttuu ja mielenkiintoiset asiat vievät mennessään. Näin juuri ennen joulua väsymyskin tuntuu hieman, on hienoa päästä pohjanmaalle sukulaisiin pariksi päivää.

Elämää politiikan ulkopuolella?

Muusta elämästäni vuoden mittaan mm. Kirjallisuuspiirissämme, Iloisissa veronmaksajissa, Uudenmaan maakuntavaltuustossa, Ekosäätiössä, Helsingin vihreissä, Vihreässä valtuuskunnassa ja Naisjärjestöjen keskusliitossa voi lukea nettisivujen keskustelufoorumilta, josta löytyy viikoittaiset raportit koko vuoden ajalta. Sieltä löytyvät myös Ilkassa julkaistut kolumnit sekä muut kirjoitukset. Myös tunnot kevään puoluesihteerikisasta ja puoluekokouksesta ovat siellä luettavissa.

Elina Moisio, 30, Helsinki, VTM ja opiskelija, Elina.Moisio@vihrealiitto.fi, 045 633 5245


Hei tutustu myös näihin!
Kalenterissa tänään >>
Tule mukaan Elinan kampanjaan >>
Ajankohtaiset keskustelut >>
Kysy Elinalta - Elina vastaa >>

Etusivulle | Yhteystiedot | Kerro | på Svenska | in English